Valokylän Hiluna
virtuaalihevonen, rekisteröity numerolle VH21-018-0000
punarautias suomenhevostamma, 157cm korkea
syntynyt 15.07.2020, iältään 4-vuotias
yleispainoitteinen, kisaa tasoilla Helppo A / 100cm / Helppo
kasvattajana Valokylän Talli FI
omistajana Valokylän Talli VRL-14618
punarautias suomenhevostamma, 157cm korkea
syntynyt 15.07.2020, iältään 4-vuotias
yleispainoitteinen, kisaa tasoilla Helppo A / 100cm / Helppo
kasvattajana Valokylän Talli FI
omistajana Valokylän Talli VRL-14618
kantakirjakelpoinen
tavoitteena kantakirjaus, lajien laatuarvostelut (krj, erj, kerj), rodun laatuarvostelu (sla)
tavoitteena kantakirjaus, lajien laatuarvostelut (krj, erj, kerj), rodun laatuarvostelu (sla)
Sieni oli ehtinyt jo oikeaan herrasmiehen ikään, kun aloin huolestua siitä, että meillä oli siitä vain yksi varsa kotona. Niinkin hienosta orista pitäisi ehdottomasti ottaa parikin jälkeläistä kotia kasvamaan! Vaikka ihan siltäkin varalta, että toiselle tapahtuisi jotain, näin järkeilin itsekseni, kun aloin miettiä vielä pöntölle orilleni sopivaa heilaa. Lopulta se löytyi hieman yllättävästi työhevospuolelta; oululaiselta pientilalta Riekonraitista, joiden toinen tammoista oli jo aiemmin yhdistetty jykevän suomalaisen orini kanssa. Tällä kertaa kuitenkin minä kyselin ihanaa punarautiasta läsipäätä, Raparperileivosta käyttöön ja ihan liisinkiin asti, ja onnekseni omistajakaksikko ilomielin suostui tarjoukseeni. Niinpä eräs kaunis kesäpäivä Sieni hyppäsi vielä kertaalleen ja jäimme odottelemaan tätä romanttista kesäyön hedelmää seuraavalle vuodelle.
Sovitusti kävin noukkimassa tamman sitten mammalomalle meille kotipuoleen jo hyvissä ajoin kesäkuun alussa trailerin pohjat notkuen, mutta Rae piti varsaa kuumimpiin heinäkuun öihin asti yliajalle. Mammalla kun ei selvästi ollut kiire minnekään, mutta kaipa helleyöt ja alati kasvava hyönteispopulaatio ajoi läsipään tarpeeksi tukaliin tiloihin. Uusiin sfääreihin venyneen vatsanympäryksen perusteella me odottelimmekin isohkoa varsaa, ja semmoinenhan sieltä lopulta pyörähti maailmaan tammana, yhtä punaisena kuin vanhempansa ja emänsä isoine merkkeineen.
Tallimestari tätä ensimmäisenä lähti nimittämään Hilunaksi, ja Hilunaksi se jäi. Kyllä sille nätimpää nimeä yritettiin keksiä, mutta mitäpä lopulta hyvää nimeä vaihtamaan - "nätti kuin sika pienenä, lähti liikkeelle kuin lehmä makuulta ja tyhmä kuin osuuskaupan kassa" sopivat kuvaamaan Hilunaa satasella. Mutta hei, vaikka tamma ei ehkä rodun juoksijakärkeä haastakaan tai älyllään häikäise, on se silti varmasti yksi tallin lempeinpiä hevosia!
Huolimatta hitaudestaan Hiluna on oikeasti ihan mukava; sen suloisuus piileekin siinä, ettei se oikeastaan haasta ihmistä ja se on ihan helvetin helppo hevonen. Simppelit ohjeistukset on tälle tammalle jyskistyneet pienellä vaivalla selkäytimeen jo varsana, ja hämmennyksiä ei oikeastaan synny, kun arki ja kottikärryt rullaa ja Hiluna saa ruokaa kello seitsemänkolmekymmentä ja sitä rataa. Tamman päivärytmi pyöriikin näin vähän ahneena hevosena ruokinta-aikojen ympärillä, ja oikeastaan mitä tapahtuu sillä välin, on sen mielestä se ja sama ja välillä jopa ihan mukavaakin.
Hilunan salaisuus on siis hyvin ravittu vatsa, ja niinpä se on pääasiassa aina hyväntuulinen. Läsipää on ehdottomasti tullut emäänsä hoidettavuudessaan, sen saa sukia ja suitsia miten päin lystää, ja Hiluna tyytyy torkkumaan päivänokosiaan siinä ohella, eli ihan samanlaista sählää ei saatu kuin isänsä, mutta mieluummin just näin päin. Talutukset, lastaukset ja kopit tälle on näytetty jo ensipäivinään, vähän varautuen alkukantaisen simppeliin suhtautumiseen niitä kohtaan, mutta rehellisesti sanoen varmaan ihan suotta on niitäkin murehdittu, sillä Hiluna on näissäkin tilanteissa rauhan perikuva.
Vaikka Hiluna ihana onkin, on meidän myönnettävä, että ei siitä mitään vaativan tason sileällä vääntäjää tullut. Vähän työsuuntaisempaa kroppaa nyt tuskin on luotu muutenkaan koulukentille tiukkanutturaisia tätejä miellyttämään, mutta hei, kyllä tämä ihan asiallisesti osaa liikkua, jos ei muuten, niin ainakin käynnissä (ja on kuulkaas varmajalkainen!). Ja vaikka - jos nyt ihan oikeasti aletaan pilkkua viilaamaan - toivoisin tältä enemmän reaktiivisuutta avuille, niin ei tämä ihan susisurkea ole tekemään, ja kunhan Hiluna pääsee kunnolla käyntiin, se on hyvinkin motivoitunut miellyttämään. Ehkäpä sen takia huolimatta pitkistä piuhoistaan sen lopulta sai niinkin hyvälle tasolle kuin Helppo A, huolimatta jalan ja maan väliin jäävistä senteistä.
Kuten sanottu, Hiluna on ihan työstettävissä oleva hevonen, ja se on saatu hyppäämään mukavasti ysikymppistä, parhaillaan metristäkin radoilla. Ysikymppinen on tosin vähän semmoinen mukavampi korkeus, jossa Hilunalla jää vielä varmemmin ilmavaraa vatsan ja puomin välille, mutta mitäpä sitä suotta jättää kisaamatta korkeammallekin, kun kerta yli päästään. Tammaa vaan pitää muistaa tuuppia liikkeeseen ja ennenkaikkea etiäpäin tasaisesti koko radan ajan, ettei se unohdu haaveilemaan heinäntuoksun perään, mutta muuten sen satulassa on jopa mukavan turvallista istua, sillä tämä ei juuri välitä, miten sen esteen yli mennään, tai millaisen esteen yli mennään.
Sovitusti kävin noukkimassa tamman sitten mammalomalle meille kotipuoleen jo hyvissä ajoin kesäkuun alussa trailerin pohjat notkuen, mutta Rae piti varsaa kuumimpiin heinäkuun öihin asti yliajalle. Mammalla kun ei selvästi ollut kiire minnekään, mutta kaipa helleyöt ja alati kasvava hyönteispopulaatio ajoi läsipään tarpeeksi tukaliin tiloihin. Uusiin sfääreihin venyneen vatsanympäryksen perusteella me odottelimmekin isohkoa varsaa, ja semmoinenhan sieltä lopulta pyörähti maailmaan tammana, yhtä punaisena kuin vanhempansa ja emänsä isoine merkkeineen.
Tallimestari tätä ensimmäisenä lähti nimittämään Hilunaksi, ja Hilunaksi se jäi. Kyllä sille nätimpää nimeä yritettiin keksiä, mutta mitäpä lopulta hyvää nimeä vaihtamaan - "nätti kuin sika pienenä, lähti liikkeelle kuin lehmä makuulta ja tyhmä kuin osuuskaupan kassa" sopivat kuvaamaan Hilunaa satasella. Mutta hei, vaikka tamma ei ehkä rodun juoksijakärkeä haastakaan tai älyllään häikäise, on se silti varmasti yksi tallin lempeinpiä hevosia!
Huolimatta hitaudestaan Hiluna on oikeasti ihan mukava; sen suloisuus piileekin siinä, ettei se oikeastaan haasta ihmistä ja se on ihan helvetin helppo hevonen. Simppelit ohjeistukset on tälle tammalle jyskistyneet pienellä vaivalla selkäytimeen jo varsana, ja hämmennyksiä ei oikeastaan synny, kun arki ja kottikärryt rullaa ja Hiluna saa ruokaa kello seitsemänkolmekymmentä ja sitä rataa. Tamman päivärytmi pyöriikin näin vähän ahneena hevosena ruokinta-aikojen ympärillä, ja oikeastaan mitä tapahtuu sillä välin, on sen mielestä se ja sama ja välillä jopa ihan mukavaakin.
Hilunan salaisuus on siis hyvin ravittu vatsa, ja niinpä se on pääasiassa aina hyväntuulinen. Läsipää on ehdottomasti tullut emäänsä hoidettavuudessaan, sen saa sukia ja suitsia miten päin lystää, ja Hiluna tyytyy torkkumaan päivänokosiaan siinä ohella, eli ihan samanlaista sählää ei saatu kuin isänsä, mutta mieluummin just näin päin. Talutukset, lastaukset ja kopit tälle on näytetty jo ensipäivinään, vähän varautuen alkukantaisen simppeliin suhtautumiseen niitä kohtaan, mutta rehellisesti sanoen varmaan ihan suotta on niitäkin murehdittu, sillä Hiluna on näissäkin tilanteissa rauhan perikuva.
Vaikka Hiluna ihana onkin, on meidän myönnettävä, että ei siitä mitään vaativan tason sileällä vääntäjää tullut. Vähän työsuuntaisempaa kroppaa nyt tuskin on luotu muutenkaan koulukentille tiukkanutturaisia tätejä miellyttämään, mutta hei, kyllä tämä ihan asiallisesti osaa liikkua, jos ei muuten, niin ainakin käynnissä (ja on kuulkaas varmajalkainen!). Ja vaikka - jos nyt ihan oikeasti aletaan pilkkua viilaamaan - toivoisin tältä enemmän reaktiivisuutta avuille, niin ei tämä ihan susisurkea ole tekemään, ja kunhan Hiluna pääsee kunnolla käyntiin, se on hyvinkin motivoitunut miellyttämään. Ehkäpä sen takia huolimatta pitkistä piuhoistaan sen lopulta sai niinkin hyvälle tasolle kuin Helppo A, huolimatta jalan ja maan väliin jäävistä senteistä.
Kuten sanottu, Hiluna on ihan työstettävissä oleva hevonen, ja se on saatu hyppäämään mukavasti ysikymppistä, parhaillaan metristäkin radoilla. Ysikymppinen on tosin vähän semmoinen mukavampi korkeus, jossa Hilunalla jää vielä varmemmin ilmavaraa vatsan ja puomin välille, mutta mitäpä sitä suotta jättää kisaamatta korkeammallekin, kun kerta yli päästään. Tammaa vaan pitää muistaa tuuppia liikkeeseen ja ennenkaikkea etiäpäin tasaisesti koko radan ajan, ettei se unohdu haaveilemaan heinäntuoksun perään, mutta muuten sen satulassa on jopa mukavan turvallista istua, sillä tämä ei juuri välitä, miten sen esteen yli mennään, tai millaisen esteen yli mennään.
Sukutaulu
|
|
Hiluna ei ole vielä tarjolla jalostukseen.
Kilpakalenteri
näyttelyt
00.00.0000 paikka, nj / tuomari / sijoitus
KRJ 00 sijoitusta, joista 00 voittoja
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
ERJ 00 sijoitusta, joista 00 voittoja
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
KERJ 00 sijoitusta, joista 00 voittoja
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
00.00.0000 kutsu + osoite / taso / sijoitus
Päiväkirja
00.00.0000 merkintä, © kirjoittaja
tekstit tähän.
hevosen kuvat © VRL-14618
muu sivuston materiaali © VRL-14618, ellei toisin mainittu.
Valokylän Talli on virtuaalitalli, ja näin ollen sivuilla esitetyt henkilöt ja kuviin liitetyt tiedot ovat fiktiivisiä.
muu sivuston materiaali © VRL-14618, ellei toisin mainittu.
Valokylän Talli on virtuaalitalli, ja näin ollen sivuilla esitetyt henkilöt ja kuviin liitetyt tiedot ovat fiktiivisiä.